Ohjaaja: Tarsem Singh
Pääosissa: Julia Roberts, Lily Collins, Armie Hammer, Nathan Lane, Sean Bean

Intialaissyntyisen Tarsem Singhin ohjaama "Kerro, kerro kuvastin" tarjoaa täysin uudenlaisen näkökulman vanhoihin kansantarinoihin perustuvaan Lumikki-satuun. Julia Robertsin esittämä ilkeä kuningatar ei ole samalla tavalla pahuuden ruumiillistuma kuin Disneyn klassikkopiirretyssä, vaan pikemminkin hyvin turhamainen ja kunnianhimoinen. Tavoitteena hänellä olisi olla kaunein kaikista ja hallita kuningaskuntaa, eikä edes linnaan eristetty Lumikki (Lily Collins), maan edesmenneen hallitsijan tytär ole hänelle esteenä. Lähtökohtaisesti tarina ei juuri poikkea alkuperäisestä, mutta kuviot muuttuvat kun mukaan astuu komea prinssi, joka joutui seitsenpäisen kääpiöjoukon ryöstämäksi.
Lumikin ja prinssin välillä on alusta asti havaittavissa pientä sutinaa, mutta myös kuningatar on iskenyt silmänsä tähän prinssiin. Hänen maansa on nimittäin vararikon partaalla ja paras keino turvata asemansa kuningattarena olisi mennä rikkaisiin naimisiin. Tällöin kuitenkin Lumikista tulisi hankkiutua eroon. Lumikin luullaan kuolleen, mutta todellisuudessa hän lyöttäytyy yhteen pahaisina maantierosvoina tunnettujen kääpiöiden kanssa ja valmistautuu lunastamaan takaisin kuningaskuntansa.
Kerro, kerro kuvastin poikkeaa virkistävästi alkuperäisestä tarinasta muun muassa perinteisestä satujen henkilökaavasta poikkeavilla hahmoillaan. Lumikin hahmo kuvataan alussa heiveröiseksi, pelastusta kaipaavaksi neitokaiseksi, mutta hänestä kehkeytyy lopulta topakka nuori nainen, joka ei kaipaa prinssiä häntä pelastamaan. Prinssikään ei ole onneksi perinteinen, lopussa paikalle ilmaantuva satuprinssi vaan nuori kaveri, joka ajaa itsensä yhtenään kiusallisiin tilanteisiin halutessaan osoittaa sankarillisuuttaan.

Elokuva tarjoaa katsojalle silmänruokaa muun muassa näyttävän lavaistuksen, sekä talvisen valtakunnan että peilimaailman maisemien sekä upean puvustuksen muodossa. Elokuvaa on onnistuttu täydentämään taidokkaasti yliampuvilla tehosteilla, mikä todellakin luo hyvin satukirjamaisen vaikutelman.
Kerro, kerro kuvastinta voisi pitää ensisijaisesti perhe-elokuvana, mutta aitoudellaan ja yllätyksellisyydellään se jaksaa kiinnostaa varmasti kaikenikäisiä katsojia. Huumori ei yritä liikaa eikä sitä yritetä luoda huonoilla letkautuksilla, vaan se syntyy ja ilmaantuu luontevasti elokuvan mukana. Kokonaisuudessaan elokuva oli hyvin viihdyttävä ja kestää varmasti useammankin katselukerran.
Pähkinänkuoressa:
+Yllätyksellisyys ja persoonalliset henkilöhahmot, erityisesti seitsemän kääpiötä
+Kliseistä poikkeavat henkilöhahmot
+Pirteä Bollywood-henkinen tanssikohtaus lopputekstien aikaan
-Naissankarit tuppaavat lähes poikkeuksetta vaikuttamaan hieman avuttomilta, vaikkei siihen olisikaan pyrkimys

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti